Vuokatti Trail Challenge 100 (2.9.2017)
Edellisen
illan rankkasade ja piiskaava tuuli olivat kisapäivänä vain
kaukainen muisto. Taivaanranta vaaleni pastellinvärisenä kauniin
vaaramaiseman ylle juuri ennen lähtöpaikkaa bussin ikkunasta
katseltuna.
Aamunkoi |
Naavaparta lekottelee |
Startti.
Hiidenportin rotkojärviä reunustavat naavaiset puuvanhukset
kylpivät auringonvalossa. Järvien pinnasta nouseva usva
siivilöityi hypnoottisesti luonnontilaisten ikimetsien läpi. Täällä olisi kiva viettää aikaa kameran kanssa pidemmänkin aikaa.
Rotkojärvi |
Hypnoottista vaaleutta |
Alkumatkan naavaiset kuusikot vaihtuivat melko nopeasti pitkospuiden halkomaksi suoalueeksi. Pehmeä maastonpohja sekä paikoitellen erittäin liukkaat ja parasta ennen päiväyksen ohittaneet pitkospuut tekivät tepposet tottumattomalle. Yhdet tyylipuhtaat pannut sain aikaiseksi, joskin kovimman kolauksen sai itsetunto. Ehkäpä reittiohjeessa suositellut nastakengät ei olisivatkaan lopulta ihan huonoimmasta päästä oleva ajatus. Kiintoisaa.
Pitkospuita ja suota riitti alkumatkalla vaativaankin makuun |
Rentous
oli tekemisestä kaukana ja varoin alitajuisesti ennen kisaa
kipeytynyttä oikeaa pohjetta sillä seurauksella, että seuraavaksi
vihloi oikea lonkanseutu, pakottaen hölkän hidastamisen kävelyhölköttelyyn noin kolmanneksen kohdalla kokonaismatkasta.
Tuossa kohtaa oli mun henkisesti hankalimmat hetket ja vinkkasin
alusta asti matkannutta juoksukaveriani menemään menojaan, sillä
en halunnut hidastaa hänen vauhtia tarpeettomasti. Ilmeni, että
Jaakolla koipi oli myös sen verran kipeä, että matkavauhti riitti
myös hänelle.
Rakas
päiväkirja, muista ottaa pitkälle matkalle kävelysauvat heti
lähdöstä mukaan. Ne eivät hurjasti paina, mutta auttavat
todellakin paljon, jos voimansiirrossa on jotain hökkiä.
Erinomaisen miellyttävää harjumaisemaa |
Reitin
eniten yläkonttoria koettelevalla osuudella vuorottelivat suot
pitkospuineen ja metsäautotiet. Ohitimme tarinan kolmannen
päähenkilön vaihdettuamme muutamat kokkapuheet ja jatkoimme Jaakon
kanssa kahdestaan kohti maisemiltaan komeaksi kehuttua Rumoa, kun
hetkellisesti oli tossu paremmin syönnillään.
Karusta
nimestään huolimatta Rumon seutu oli inspiroiva. Näimme ensin
kuohuvan kosken ja maasto muuttui enemmän kumpuilevaksi ja lopulta
tosi kivaksi harjumaisemaksi, jossa oli mukavaa napsia puhtia
puolukoista ja turista kaikenlaista joutavaa.
Pyörylöi kivilöi |
Puolimatkan
krouvin jälkeisellä tieosuudella kaimani saavutti meidät, sillä
hän pystyi juoksemaan, kun meidän hölkkä-kävely oli taantunut
melkein pelkäksi kävelyksi. Melkein heti näin lähietäisyydeltä
toisen kyykäärmeen matkan varrella, mutta onneksi se ei tunkenut
kieltään kenenkäänvpinnojen väliin, jos ymmärrät mitä
tarkoitan. Minä en oikein.
Maanselkä
otti meidät vastaan höyryävine lihapatoineen. Taivaallista!
Vaihdoin kuivat sukat ja kengät litimärkien varusteiden tilalle.
Yhtään rakkoa tai hiertymää ei ollut alkumatkasta tullut ja
miksipä pulmia tulisi loppumatkastakaan.
Sateenkaaren pää |
Mikä
siinä oli vaihtaa kuulumisia auringon loistaessa kilpaa viehättävien
kisanjärjestäjien hymyjen kanssa. Kaima järkkäsi meille vieläpä
kahvit ja lähdimme viimeiselle maratonin mittaiselle taipalelle
kolmikkona.
Jossain
kohtaa kaima tipahti kyydistä vähän yllättäen ja sauvoimme
Jaakon kanssa eteenpäin rennosti kohti Vuokatin vaaroja. Onneksi
viimeisellä tankkauspisteellä ennen hämäräntuloa kaima
materialisoitui seuraamme. Olisikohan tuosta ollut noin parikymmentä
kilometriä maaliin.
Tolhonvaara aloittaa haasteellisen loppupätkän |
Sovimme,
että loppumatka kuljetaan ilman muuta porukassa. Säkkipimeään
metsään ja louhikkoisiin vaaroihin ei yksin ketään porukasta
lasketa. Kisan varmasti kaikkein paras päätös. Kaivoimme
noin yhdeksän aikoihin otsalamput esiin ja Tolhonvuori aloitti jo
pitkään odotetun haastavan kahdentoista kilometrin mittaisen
vaaraosuuden. Louhikkoista ylämäkeä. Hidasta. Louhikkoista ja
pirun jyrkkää.
Vaarojen päällä ei kauaa tarvinnut vanhentua vaan
jo kohta kipeille kintuille oli tarjolla niljaista ja pirun jyrkkää
alamäkeä. Vaarallista, kirjaimellisesti ja todella hidasta. Sen
jälkeen kaavaan kuului suoalueen yli siirtyminen pitkospuita myöden
ja sitten toistetaan kuuri. Monta, monta kertaa.
Kuvasta saa käsityksen upeista maisemista vaarojen laelta valoisan aikaan. |
Yö
oli hämmästyttävän lämmin ja mullakin vain teepaita ja shortsit
jalassa, vaikka hieman ripsikin vettä, kunnes ehkäpä Jaakon
rehvakkaat puheet kuultuaan yläkerran ukko heitti vettä niskaamme
(kylmää) oikein kunnolla noin viisi kilometriä ennen maalia.
Sadetamineita
siis päälle ja tossua toisen eteen, ettei tule vilu. Hetken päästä
kaimalla tilttasi otsalamppu, vaikka oli jo yhdet paristot vaihtanut
siihen. Matkavauhti tasaisellakin osuudella oli melkoista matelua,
mutta niin vaan Pöllyt muuttuivat Pienen kautta Isoon ja lopulta
Vuokatin asutus alkoi häämöttämään horisontissa. Erikoinen
optinen harha oli paikallisen Hesburgerin lähellä. Näytti, että
siellä olisi ollut porukkaa ruokailemassa pikkutunneilla, vaikka
lähemmin tarkasteltuna herrasväki oli toisen kaupan näyteikkunassa
patsastelemassa.
Maaliviiva
ylittyi kolmen amigon komeana rintamana. Aikamoinen liivijengi tuo
J-Jengi!
Epilogi
Raahustin hotellille ja
huuhtelin suurimmat mudat varusteista ja pakkasin kamat, sillä en
tiennyt, miten helposti aamulla tuo olisi tehtävissä. Joskus puoli
viiden maissa petiin ja muutaman katkonaisen unitunnin päästä
aamupalalle. Kaamea nälkä ja mahdottomat kierrokset, mutta
olosuhteisiin nähden hyvin sitä pystyi linkuttamaan.
Muualla
ei juurikaan tuntemuksia ollut, eikä oikein näin muutama päivä
jotoksen jälkeenkään, paitsi oikeassa polvessa. Tässä kohtaa on
lienee aiheellista palata siihen jalkojen kuntoon. Varvasmustikoita
vaativaan makuun! Jatkossa en varmasti vaihda tossuja, jos ei
tuntemuksia jaloissa ole. Piste.
Haluan
vielä kerran kiittää upeita vapaaehtoisia huoltopisteillä, jotka
jaksoivat tsempata ja huoltaa kisan peränpitäjiä myöhäiseen
yöhön saakka. Erinomaisen kokemuksen moottoreina Kiitos kuuluu tietysti Jaakolle ja kaima-Jounille
Kommentit
Lähetä kommentti